BH vFIN KVA TVA JVA TK3 vKTV VJM-08 vKANS FIN SWE EST KRE N DK LUX LT MVA vEUV-08 vV-08 vLTW-08 vSWEW-08 vKREW-08
» Joy Vision Take Control
Kun ensimmäinen saksanseisojani Lori (jo edesmennyt Joy Vision Perfect Lunacy) oli ollut minulla vasta muutaman kuukauden, huomasin Ketun mainostavan sen siskolle suunniteltua pentuetta. Lori oli tullut minulle kodinvaihtajana jo aikuisiässä ja oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä en miettinyt kauaa, ennen kuin jo varasin pentueesta uroksen. Huomaa, että Tituksessa ja Lorissa virtaa sama veri, molemmat ovat nimittäin pärjänneet huippuhyvin lajissa kuin lajissa. Näyttelykehissä Titus jäi alussa Lorin varjoon, mutta nappasi kuitenkin välillä palkinnot tätinsä kuonon edestä. Lorin jäätyä eläkkeelle kisaamisesta Titus on kiltisti kerännyt pokaalit kotiin ;).
Titus on luonteeltaan melko tasainen ja vahva suorittaja. Se mieluummin aina punnitsee tilanteen ennen suorittamista, eikä hötkyile turhista. Voisi sanoa, että pojassa on tyyntä energiaa. Se on pitkäpinnainen, hyväntahtoinen ja loputtomuuksiin uskollinen. Ei voisikaan uskoa, että sama koira välillä revittelee koirakavereiden kanssa ilman päätä ja häntää :D. Titus on elementissään metsäässä, jossa se välillä seisoo kaikkea mahdollista. Aina silloin tällöin eräs ystäväni ottaa Tituksen mukaan metsälle, ja se on kuulemma oiva lintukoira. Itseäni ei tuo metsästys kuitenkaan tosi mielessä kiinnosta, joten meidän kahden keskiset saalistamiset jäävät mejä-kisoihin.
Titus on koiralaumani sanattomasti sovittu johtaja. Se ei ikinä ota osaa nuorempien valtataistelujen, yksi sellainen katse riittää, ja kaveri on kiltisti ja hissun kissun. Vanhassa herrassa on jotain ylhäistä ja arvokasta, mitä muu lauma kunnioittaa. Luokkaerot kuitenkin katoavat koko porukan möyriessä pitkin maita ja mantuja. Titus oli pentuna jotenkin häilyvä, mutta mitä enemmän sille on tullut ikää lisää, sitä enemmän suhteemme on syventynyt. Titus on ehdottomasti yhden ihmisen koira, luotettavampaa ystävää ei voi saada. En voisi kuvitellakaan luopuvani enää Tituksesta, se on saanut elää koko elämänsä luonani, ja saa vast'edeskin, niin kauan kuin sateenkaari silta kutsuu. Mutta toivottavasti Tituksella ja minulla on vielä monta hyvää ja toiminnantäytteistä vuotta edessämme.
Tituksen isä on venäläinen musta uros Firehunter's Shardmaster. "Boyd" on vähän maskuliinisempi uros, joka on luonteeltaan energinen ja yhteistyönhaluinen pakkaus. Boydin kanssa on painotettu lähinnä metsästyspuoleen, ja se onkin erinomainen hakija. Uros onkin kisannut monessa eri maassa ja harrastaa isäntäperheensä kanssa metsästystä. Tituksen emä Joy Vision Please Note on toisen saksanseisojani Lorin sisko. "Emmi" on saavuttanut rivin titteleitä BH jNW-07 NW-07 vJEUV-07 vESTW-07 vJESTW-07 jSWEW-07 vSWEW-07 jSWEW-07 SWEW-07 jKREW-07 KREW-07 ja kisannut vähän myös metsästyspuolella.
|
A SIM-GAME DOG


» KISAKALENTERI
tietoisku
- VTR-6555
- lk saksanseisoja
- uros
- 05.01.2008 (AVO)
- maksanruskea
- 64cm
- KASV. Kettu, Joy Vision
- OM. Mona, Elm Street
|
|